Puistoalueet
Hevostorin ja Pikkutorin aika
Turuntien päädyssä olevaa aluetta kutsuttiin 1800-luvun alussa Hevostoriksi. Nimityksen yksiselitteisenä alkuperänä oli, että kaupunkiin tultaessa hevoset oli tapana jättää tälle kentälle ja torilla pidettiin ajoittain myös hevos- ja eläinmarkkinoita. Torilla oli aikoinaan myös kaakinpuu rikoksentekijöiden piiskaamista varten, mutta tämä siirrettiin aukeammalle paikalle linnan läheisyyteen vuonna 1813. Vuoden 1831 Hämeenlinnan palon jälkeisessä Engelin asemakaavassa Hevostorin aluetta kutsuttiin nimellä ”Lilla Torget” - Pikkutori. Tori oli tähän asti vain luonnontilainen kenttä. Vuonna 1835 hevosmarkkinat kuitenkin siirrettiin Poltinaholle ja Pikkutori muutettiin nurmikentästä puistoalueeksi. Tori tasoitettiin, aidattiin ja seuraavalla vuosikymmenellä torille istutettiin kaikkiaan 80 vaahteran taimea. Näin Pikkutori muuttui kävelypuistoksi, jollaisena se pysyi ortodoksikirkon rakentamiseen saakka.
Viktor Janssonin Nuoruus-patsas
Kumppanuustalon eteläpuolella on vuodesta 1967 seissyt nuorta naista esittävä pronssipatsas. Patsaan kipsimalli on peräisin kuvanveistäjän jäämistöstä, josta se annettiin Hämeenlinnan kaupungille. Kummila Oy valatti työn pronssiin ja lahjoitti veistoksen kaupungille virallisesti paljastustilaisuudessa 21.6.1967.
"Patsas on variaatio Janssonin Convolvulus-aiheesta (Convolvulus on kiertokasvien eli kansanomaiselta nimeltään elämänlangan tieteellinen nimitys). Jansson teki vuodesta 1929 lähtien useita nuorta naista esittäviä veistosluonnoksia. Yhteistä näille teoksille on hienostunut, klassismiin pohjautuva pelkistetty ja dekoratiivinen ilmaisu. Näissä töissä mallina oli taiteilijan tytär Tove Jansson."
Kuuluisin Convolvulus-aiheen patsas on Convolvulus-nimeäkin kantava työ Kaisaniemen puistossa Helsingissä.
"Viktor Bernhardt (Faffan) Jansson syntyi 1.3.1886 Helsingissä ja kuoli 22.6.1958 Helsingissä. Jansson oli tuottelias kuvanveistäjä. Hän loi sankaripatsaita, muotokuvia, hautamuistomerkkejä, lyyrisiä veistoksia ja suihkukaivoja, joiden aiheina usein ovat pienet puttomaiset pojat ja merenneidot.
Useimmille Janssonin ulkoilmaveistoksille on tyypillistä lyyrisyys, harmonia, kiinteämuotoisuus ja selkeä liikerytmin kuvaus. Lapset ja naisfiguurit olivat aiheita, joihin Jansson palasi jatkuvasti. Materiaalina oli usein marmori, mutta luontevimmillaan Jansson kuitenkin oli muovaillessaan savea. Parhaimman kuvan Viktor Janssonista henkilönä saa Tove Janssonin kirjoittamista kirjoista Kuvanveistäjän tytär ja Muumipappa ja meri."
Lähteet ja kuvat:
Lindeqvist, K.O. 1930. Hämeenlinnan kaupungin historia: osa III. Hämeenlinnan kaupunki: Hämeenlinna.